Hi, how are you?

First day :)

Ensimmäinen päivä Balilla alkoi aurinkoisesti lämpötilan olllessa +30, ihana muutos Suomen pakkaskelien jälkeen! Motelli missä yövyimme oli minulle tuttu, joten löysimme nopeasti paikan mistä sai todella maittavaa aamupalaa ja Mia sai balilaista aamukahvia.

Vatsat täynnä oli hyvä aloittaa päivä pienellä rantakävelyllä, voiko päivä paremmin alkaa :) Aamupalan ja rantakävelyn jälkeen suuntasimme läheiseen paikallisten suosimaan ostoskeskukseen hankkimaan perustarvikkeita arkeen.

Kävimme myös ostamassa paikalliset sim-kortit nettiliittymää varten. Huomasimme matkalla, että autoissa ja skoottereissa roikkui jonkinlaisia koristeita ja myöhemmin kuulimme, että tänään on seremoniapäivä. Seremonian tarkoituksena on siunata ajoneuvot liikennettä varten.  Kyseinen seremoniapäivä meinasi hankaloittaa hieman lähtöämme Singarajaan, koska erilaiset seremoniat ovat Balilaisille tärkeitä tapahtumia, joista he eivät halua olla poissa. Välimatka majoituksesta Singarajaan on vain noin 75 kilometriä, mutta suurinosa matkasta on vuoristotietä, joten matka ajallisesti kestää noin kolme tuntia. Hetken miettimisen jälkeen päätimme käydä kysymässä läheisestä puhelinliikkeestä onko heillä tietoa kuskista, joka suostuisi viemään meidät perille. Liikkeessä sattui olemaan mukava nainen joka kuuli keskustelun ja tarjoutui auttamaan. Tapasimme tämän jälkeen erään hotellin aulassa, jossa odotimme kun nainen soitti ystävälleen ja sopi kyydistä. Järjestelyjen jälkeen pääsimme matkaan ja tällä hetkellä istumme autossa matkalla kohti Singarajaa.  Maisemat ympärillä ovat upeat: tiheää sademetsää ja vuoristoa sekä aitoa paikallista elämää. Mies riisipellolla työskentelemässä ja nainen kantamassa koreja pään päällä, lapset vilkuttamassa meille, kun ajamme ohitse. Meille tuli mahtava tunne, että nyt ollaan asian ytimessä ja matkalla kohti sellaista mistä haaveilimme koko pitkän talven. Keskustelimme myös, kuinka odottava tunne meillä on siitä mitä kaikkea tulemme kokemaan ja näkemään harjoittelumme aikana. Mutta nyt tie alkaa olla niin mutkainen, että kirjoittaminen jääköön toiseen kertaan.... :D  
-Maria-

Kirjoitus jäi kesken eilen.. joten.
Matkan aikana ehti tulla pimeä ja satoi vettä. Vuoristorata sai uuden merkityksen, kun vuoren läpi kulkeva tie oli todella mutkainen ja kapea. Välillä meitä pelotti aikalailla, sillä tie oli kaiken lisäksi ruuhkainen seremonian takia. Oli todella jännä fiilis kun yht äkkiä oli aivan pimeää, emmekä tienneet yhtään missä olimme. Aiemmin ikkunasta näkynyt upea sademetsä alkoi tuntua pimeässä aika pelottavalta ja mystiseltä. Lopulta vuoristorata oli ohi ja pääsimme perille Singarajaan.

Hotellimme oli todella syrjässä. Pimeän aikaan saapuminen näin syrjäisellä alueelle muslimien rukouslaulujen kaikuessa oli jännittävä kokemus. Hotellihuoneemme oli hintaan nähden aika kauhea, joten lähdimme etsimään ruokaa hieman harmistuneena. Kävelimme tovin, ja huomasimme, että jostain soi musiikkia. Google maps ohjeisti meitä kävellessämme, ja Marian todetessa että ei tämä musiikki seremoniamenoilta kuulosta, jolloin Google maps toisti juuri mitä Maria sanoi. "EI KYLLÄ KUULOSTA SEREMONIAMENOILTA!" ; sanoi mapsin nainen. Se oli pelottavaa. Yhdistettynä pimeään syrjäiseen katuun, muslimien rukousmenojen hyminään, olo oli aika spooky. Nälkä oli kova, joten jatkoimme kävelyä pimeällä  kujalla torakoiden vilistäessä jalkojen juuressa. Oh tätä autuutta, ja aitoutta. Oli ihan selvä asia, että nyt ei olla turistiparatiisissa. Tämä paratiisi on upea kaikessa erikoisessa aitoudessaan. Me suomalaisina olimme aika hämmentyneitä tästä kaikesta. Lopulta pääsimme suuremman kadun varteen, jossa näimme ruokakärryjä. Olin epäileväinen sellaisen ruoan suhteen, joten päätimme jatkaa etsimistä. Ohi kulki seremoniakulkue, jonka näkeminen oli hieno kokemus.

Suitsukkeet tuoksuivat trooopisessa ilmassa vahvasti. Jäimme ihmettelemään kadun varteen, ja pian luoksemme tuli nainen. Hän alkoi jutella meille iloisesti ja oli kiinnostunut mistä olimme tänne tulleet. Aikamme juteltuamme hän tarjosi meille istumapaikat pikkuisen kauppakojun edestä, ja toi meille ruokakärryn ruokaa sekä vettä kojusta. Tuon ihanan musliminaisen oli tarkoitus tupsahtaa eteemme juuri silloin. Se oli opetus siitä, ettei tarvitse olla aina niin valikoiva. Söimme vatsat täyteen ja voi kuinka olo olikaan onnellinen. Kävelimme etsien ruokaa, mutta ruoka kävelikin meidän luokse. Olemme todella kiitollisia kaikesta avusta mitä olemme saaneet. Ihmiset ovat olleet todella avuliaita ja ystävällisiä. Jos me olimme etelässä turisteja turistien joukossa, niin täällä ei tunnu sellaiselta ollenkaan. Meitä tuijotetaan paljon, ja Maria säikäytti kaupassa lapsen katsomalla häntä silmiin. Lapsen ilme oli niin pelokas, meitä se hieman huvitti. Monet ovat kommentoineet valkoista ihoani, ja kyllä tunnenkin kuinka suorastaan säteilen valkoisuutta täällä kun ei ole vielä rusketus tarttunut. Pimeässä tuntuu, että voisin toimia heijastimena. Toivottavasti saan edes vähän väriä pintaan tällä matkalla...

Täällä on niin upeaa, ettei ole oikein sanoja kuvailla. Tästä se lähtee,  lähdemme pian etsimään parturia koska hiukseni eivät kestä tätä ilmastoa. Saa nähdä kuinka meijjän käypi. :) -Mia-